Oma koti kullan kallis. Lada pärähti Hämeenlinnaan klo 12 aikaan. Komiata olla kotona, vaikka mukavaa on matkustaakkin. Lada toimi todella hyvin koko reissun, paria pientä teknikaalia lukuunottamatta. Jarrupala-show sekä pakoputken putoaminen toivat sen tarvittavan twistin reissuun. Jos vähän vertailee edellistä seikkailua niin tämä reissu oli pala kakkua. Sellainen missä on paljon kermavaahtoa ja kirsikka koristeena.

Perjantai iltana lähdimme suihkun raikkaana tutustumaan Pietariin. Ajatuksena syödä hyvin ja nauttia kesäillasta. Päädyimme Japanilaiseen ravintolaan, joka myi kyllä kaikkea muutakin kuin Japanilaista. Ruokaa ja viiniä sekä kaunis ilta. Matkalaisten ilmeet ja jutut olivat paljon rennompia kuin 2000 kilometriä sitten Togliatissa. Suomi maistui jo suussa, vanhalle rajalle ei ollut kuin noin 80 kilometriä. Nykyiselle rajalle hieman enemmän. Kun saimme syötyä päätimme heittää pienen kävelylenkin katsellen tummuvaa Pietaria. Todella mahtava kaupunki, täällä oli sellaista menoa jota odottaa suurkaupungista. Jos jollekkin tarvitsee suositella Pietaria tai Moskovaa, niin ehdottomasti Pietari on mukavampi. Ainakin minun makuun. No nukkumatti heitti unihiekat siinä kävellessä ja päätimme siirtyä takaisin hotellille. Suuntana metroasema ja hotelli. Metroasemalle saavuttuamme huomasimme, että metro oli jo mennyt kiinni. Näin ollen jouduimme lähteä etsimään taksia. Kuinka ollakkaan metroaseman vieressä pönötti tumma Volvo joka auliisti veikin meidät hotellille. Hinta oli kyllä suolainen, 1000 ruplaa, mutta helppoudesta joutuu välillä vähän maksamaan.

Lauantai aamuna laitoimme herätyksen yhdeksäksi ja suuntasimme aamupalalle. Tässä hotellissa aamupala systeemi oli todella sekava eikä sieltä löytynytkään oikein mitään syötävää. Kauhea hälinä ja säntäily joka puolella. Aamupalan jälkeen huoneseen pohtimaan Pietarin valloitusta tai ainakin juonimaan sotasuunnitelmaa lauantaille. Matkaoppaasta valitsimme Emeritaasin ja erotiikka museon. Emeritaasi oli niin valtava ettemme sen ihmeemmin käyneet sisällä kurkkaamassa, mutta pihalta otimme muutaman kuvan. Kuvan ottamisen jälkeen suuntasimme Nevajoen varteen ihmettelemään kanavalaivaliikennettä. Ilmeisen kova virtaus joessa, kun laivat joutuivat ajamaan poikittain kulkusuuntaan nähden. Oli huvittavan näköistä. Nevajoelta kohti Verikirkkoa, joka oli kuin karkki maisemassa. Todella makean ja elävän värinen kirkko. Kirkon jälkeen kohti metroasemaa ja erotiikka museota. Siellä oli jos jonkinlaista peliä ja vehjettä. Kyllä ihminen on keksiliäs se täytyy sanoa. Sinällään museo ei nyt mitään suuria tunteita herättänyt, mutta tämä oli oletettavaa. Lippu museoon maksoi 500 ruplaa.

Museon jälkeen lähdimme käppäilemään kohti hotellia. Ajattelimme matkalla poiketa syömässä jotain lounasta. Keskusta oli pullollaan ruokapaikkoja, mutta laitakaupungilla ruokapaikkoja ei juuri ollutkaan. Löytyihän sieltä sentään yksi lounasravintola ennen hotellia. Ruoka Pietarissa oli melkein puolta halvempaa kuin Moskovassa. Lounas mahassa päätimme käydä ottamassa päivänököset. Tunti unta palloon ja taas olimme elämämme kunnossa tai niin kunnossa kuin voi olla yli 4000 kilometrin ajamisen jälkeen. Tämä oli kai se "pääpäivä" tai ainakin reissun viimeinen ilta. Metrolla taas kaupunkiin, päätimme ottaa pientä evästä terasilla sekä pari olusta. Kaupungilla riitti ihmisiä joka paikassa. Siinähän se ilta vierähti nopsaan puhuen kunkin lähitulevaisuudensuunnitelmista, reissusta ja siitä mitä seuraavaksi. Ei kahta ilman kolmatta... Murmansk tai Ural mitä näitä nyt on. Tarkoitus on nyt laittaa Lada entiseen loistoon ja myydä se hyvään rakastavaiseen kotiin. Josko sitten saisi hankittua vielä vanhemman harrasteauton. 2016 on sitten suuri vuosi Tsernobilyssä, joka on laitettu kalenteriin punaisella. Katsotaan mitä sitä ennen tapahtuu...

Tänä aamuna kaikki heräsimme järkyttävään musiikin pauheeseen naapurihuoneesta klo 5. Siellä oli ilmeisesti kotiuduttu baarista ja päätetty perustaa oma diskotekue, prkl, ryssä on ryssä vaikka voissa paistais. Tarkoitus oli herätä kuudelta, joten eipä sitä enää kannattanut silmiä ummistaa vaan päätimme sitä myötä lähteä jatkamaan matkaa. Aamupalaa ei ollut vielä saatavilla, joten nautimme kupposet kahvia aulabaarista ja matkaan. Pietari oli aika hiljainen liikenteen suhteen ja pääsimmekin varsin vauhdikkaasti pois keskustasta kohti Viipuria ja Vaalimaata. Vaalimaalla ei ollut vielä hirveä trafiikki ja taisimme selvitä rajasta alle tunnissa. Selkeästi rauhallisempi raja-asema kuin Nuijamaa tai sitten olimme osuvampaan aikaan liikkeellä.

Antin koukkasimme Kouvolaan, jossa auto oli säilytyksessä reissun ajan. Siinä lähes kyyneleet silmissä toivottelimme hyvät jatkot. Matkassa enää kaksi, kun jatkoimme matkaa kohti Hämeenlinnaa. Omat kamat autosta ja loput Venäjän bensat tankkiin. Näin Jukka pääsi vielä nauttimaan viimeisen 200 kilometriä Kankaanpäähän Ladassa, onnen Pekka vai Jukka, no any way. Kaikki hengissä, Lada ehjänä ja yhtä kokemusta rikkaampana. Kyllä meillä Suomessa vaan menee hyvin, sen huomasi jälleen kerran.