Vihdoin hotellissa Liettuassa. Tämän päivän seikkailu jää varmasti kaikkien matkalaisten mieleen ikihyviksi. Aamulla kaikki oli vielä hyvin, niin on taas illalla, mutta väliin mahtuu pienestä ilosta pettymykseen ja turvallisuudesta turvattomuuteen. No ei tämä päivä nyt niin paha ollut kuin alkusanat antavat ymmärtää...

No aamulla aikaisin sikapäivään. Tavoitteena oli ajaa yhdellä vedolla Baltiaan jopa Pärnuun. Auswitch jää nyt välistä, koska aika alkaa loppumaan. Antilla on työpäivä jo perjantaina, joten jouduttiin aikaistamaan vähän paluulaivaa. Lähdimme hotellista ennen Kiovan aamuruuhkaa klo 7 aikaan. Kohti Kiovan kehätietä ja sieltä edelleen Puolaan johtavalle tielle. Hieman ennen kehätietä eteemme kurvaa musta Passatti, josta iloisesti vilkuttaen näemme samat ihmiset, jotka toimivat tulkkeina pari päivää aiemmin Ukrainan rajalla. 5 miljoonan kaupungissa keskellä ruuhkaa näkee samat naamat, erikoista. Päivää ei tuntunut pilaavan mikään. Puolaan johtavan tien päästä tankkasimme tankit täyteen ja otimme eväät automatkaa varten.

Noin sata kilometriä todella hienoa ja sileetä betonia. Sitten tuli merkki, että tietyö edessä. No käytiin kysymässä, että miten se pystytään kiertämään ja jatkamaan matkaa. Totuttuun tyyliin kaveri ei puhunut englantia, mutta ymmärsimme että seurataan paria autoa, jotka olivat myös ihmeissään miten päästä eteenpäin. No ajeltiin niiden perässä kunnes ne jäivät tien sivuun ja me jatkoimme eteenpäin. Yhtäkkiä olimmekin keskellä työmaata ja koko tien levyinen jyrsijä edessä. Autosta ulos ja kysymään kiertotietä. Tuttu kuvio, kukaan ei osaa englantia ja viitotaan, että seuratkaa tuota autoa. Taas seuraavan auton perään ja jollekkin metsätielle. Tie pieneni ja pieneni kunnes olimme alueella, jossa kuljettiin vain hevosilla ja ajoneuvo oli jotain ihmeellistä. Päädyimme johonkin pihaan loppujen lopuksi. Edessä ajavassa autossa olevat olivat Ukrainalaisia. He onneksi puhuivat englantia, joten pysyimme kärryillä, että hukassa ollaan ja he yrittävät kysyä neuvoa. No pihassa ollut kaveri sanoi, että sinne pellolle ei oo menemistä sillä on vesi syönyt tien. Takaisinpäin kulki matkamme näin. Kylän keskustassa huomiota herättäneet kaksi autoa saivat paikalliset tien varteen ja olivat siinä kun tulimme takaisin samaa reittiä. Edessä ajava auto jäi kysymään neuvoa. Meitä kohti uhkaavasti tullut kaveri sai meidät poistumaan auton perästä vähän matkan päähän odottelemaan. Suomi-kilpinen auto keskellä aluetta, jossa ei varmasti aiemmin Suomi-poika ole käynyt. Ryöstetyksi tulemisen todennäköisyys sata. No parin mutkan ja u-käännöksen jälkeen olimme taas motarilla. Tosin uudelle betonille ei saanut ajaa ja jouduimme ajamaan tien sivussa. Vettä alkoi satamaan ja tietenkin pyyhkijät lakkasivat toimimasta. Tämä oli silti pienempi murhe, koska ajoimme tienpiennarta Lada napojaan myöten kuravellissä. Välillä tuntui, että nyt jäämme sinne. Kuitenkin kuin ihmeenkaupalla 15 km mutavelli päättyi ja olimme kuivilla!

Taas oli hymy huulilla ja toiveet korkealla EU:n puolelle pääsemisestä. Seuraavaksi syttyi sitten akkuvalo ja kaikki sähköt katosivat autosta. Antti sanoi siinä kohtaa, että hän soittaa konsulaattiin ja pyytää pojat/tytöt järkkäämään meidät kotiin. No pian taas auto kävi, virtalukonpohja vain oli pudonnut tärinästä.

No eipä siinä vielä kaikki, sanottiin ostos teeveessä. Pieni siltatyömaa edessä ja varoittamattomaan "pieneen" töyssyyn ja pakoputki poikki. Melkonen meteli tuvassa ja riemu katossa. Huoltsikalle tankkaamaan ja tarkistamaan taas vaurioita. Onneksi putki oli vain irronnut jatkopalasta ja saimme sen korjattua. Huh hei, joko nyt loppuisivat teknikaalit.

Rajalla vihdoin, aiemmin kehitysmaana pidetty Puola alkoi tuntumaan jo modernilta ja himmoittavalta paikalta. Enää muutama kilometri ja EU:n sisään lämpimään syleilyyn. Tuntui kuin olisimme jo kotona, vaikka matkaa oli vielä 1000 km edessä. No möykkytietä paikallisittain eli sopivaa haipakkaa ja tasaista tärinää ja kolinaa. Eiköhän koneesta alkanut kuulua pientä nakutusta. Auto sivuun ja pelti auki. Kolina kuului pakosarjan puolelta, josta ilmeisesti pahvi on palanut. Pakokaasu tuli hienosti välistä ja pärinä on kuin ralliautossa. No pelti kiinni ja matka jatkui.

Pohjois Puolassa kävimme syömässä ja tankkaamassa. Nyt olemme Panevezysissä. Emme ihan jaksanee Pärnuun, mutta hyvä tämäkin. 400 km Tallinnaan!