Täällä ollaan Moskovassa. Jukka paahto läpi keskustan kuin kokenut Lada kuski konsanaan. Vihdoin vähän farkkua ja kenkää jalkaan. Olo on kuin ihmisellä. On maailma muuttunut kahdessa vuodessa. Viime reissulla raportoitiin lähinnä blogin välityksellä. Tällä reissulla kun ollaan wifi-alueella niin kaikki tuntuvat lumoutuva matkaviestimen välityksellä Facebookin ihmeelliseen maailmaan. Onko ihmisen sosiaalinen elämä nykyään enemmän netissä vai voisiko se vielä olla normaalia kanssa käymistä naamatusten?? Tämä siis ei ole vain reissun ilmiö vaan kuvastaa hyvin tätä aikaa. Kylmä olut tuopissa, kaikki hiljaa omien statuksiensa kanssa. Okei kaikkia kiinnostaa miten meni eilinen ilta ja tämä päivä.

Eilen illalla lähdimme vielä metsästämään tuliaisia läheisille. No Jukka ja Antti löysivät etsimänsä. Pussit täynnä hotellille. Tuliaisia etsiessä näimme keskuksesssa keilahallin. Päätimme ottaa tunnin keilan parilla olusella. Jukka pelasi ekan sarjan 200 pisteeseen, minun ja Antin tyytyessä hieman yli sadan pisteen ylitykseen. Toinen sarja kääntyi minulle ja kolmas Antille, joten mitalitaulukossa kaikille tuli yksi kulta. Keilan jälkeen istuimme vielä hetken kunnes menimme hotelliin nukkumaan. Ajatus herätä aamulla klo 6 ja jatkaa kohti Moskovaa.

Kello herätti 5:45 ja nopean suihkun, pakkauksen ja avaimen luovutuksen jälkeen matkaan. Kyllä on Togliatin hotellissa ihmettelemistä, sillä luovutimme heille meidän signeeramamme Kankaanpää kirjan. Ennen lähtöä tien päälle, kävimme vielä katsomassa Volgaa. Olisi jopa ollut haluja uimaan, mutta kohdassa jossa pysähdyimme oli uiminen kielletty.

"Matkaan veli hopea", nopea tankkaus kaupungin laidalla ja kohti Moskovaa! Tämä maa ei tosiaan ole Amerikka, kysyimme bensiksen myyjältä paria Pepsi colaa, mutta hän ei jaksanut nousta niitä hakemaan vaan totesi tylysti njet njet kuin Eput aikoinaan. Aamukahvia yritimme seuraavasta kioskista, mutta siellä oli lähes pystyyn kuollut naama norsun vi#¤&¤#&"tulla oleva plikka, joka ei myöskään halunnut palvella. Tästä suivaantuneena starttasimme matkan kohti Moskovaa. Alku meni vauhdikkaasti, allekirjoittanut otti ensimmäisen ajovuoron noin 400 km. Tulomatkalla huomasimme tienvarsilla varrasgrillipaikkoja. Päätimme koittaa onneamme vartaiden kanssa. Oujee, mutta se oli hyvää. Antti hieman epäilevänä, että kuinkahan Suomalaisen bakteerikanta toivottaa tervetulleeksi Venäläisen naudan. Ei ainakaan vielä suurempia ongelmia. 

Matkalla huolta aiheutti akun lataus, volttimittari hiipui ja hiipui kunnes se oli jo punaisen ja valkoisen merkin rajalla noin 10 V. Yleismittarilla nopea tsekkaus ja homma näytti huonolta. Päätimme heittää kaikki huvilaitteet pois päältä. Rankkasateen vuoksi pyyhkijät täytyi jättää päälle. Pari sopivaa töyssyä ja jokusen kilometrin jälkeen mittari palasi vihreälle. Päämekaanikon ilmeestä näkyi ilon pilkahdus, selvisimme säikähdyksellä.

Meno muuten oli aika rauhaisaa, välillä runtattiin kuten Venäläiset ja välillä vain tyydyimme posottamaan rekkojen perässä. Puolenvälin jälkeen yritimme vielä saada toisia vartaita, mutta kielimuuri toikin pöytään kaksi annosta kyljyksiä. Liha oli tällä kertaa sikaa, nyt Anttikin oli hommassa mukana ja liha oli kyllä todella hyvää! No Moskovaa ennen Jukka hyppäsi puikkoihin. Ehdottelin varovasti takapenkiltä josko ajaisimme ydinkeskustan kautta hotelille. Ehtona tälle oli, että kunhan minä navigoin niin kaikki ok. Sieltä sitä sitten painettiin Kremlin ohi komeasti. Tuntui että Ladassakin oli jokunen sata kierrosta enemmän kuin tavallisesti. Henkimaailman juttuja...

Hotellilla ollaan. Ovimestarilla oli paljon asiaa radiopuhelimeensa kun kaarroimme Zhigulilla oven eteen. Myöskään vaatetus ei ehkä ollut hotellin ja Moskovan tasoista. Täällä onneksi puhutaan englantia ja saimme huoneen johon mahdumme kaikki samaan. Nyt aulabaarissa yhdellä palauttavalla jonka jälkeen nukkumaan. Totuus on täällä ulkona ei Facebookissa, näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin Moskova nukahtaa.