Näin Lada vaihtoi kansalaisuutta koskaan kuitenkaan unohtamatta alkuperäänsä Neuvostoliittoa. Kolarikorjaus P. Gullans on luvannut maalata auton ja katsoa pikku lommot pois kyljistä. Voisiko tämä olla korjaamokalenterin joulukuun tyttö? Älkääkä pelästykö tuota FIN-merkintää kilvissä sillä uudet kilvet ilman FIN-merkintää on jo tilattu.

Tullin kanssa toimiminen olikin sitten eri homma. Kävimme heti Turun tullissa kun auto saapui Suomeen kysymässä, kuinka tällaisen auton kanssa toimitaan. Siellä virkailija sanoi, että käyttöönottoilmoitus riittää ja veropäätös tulee sitten aikanaan perästä. No asia ei ihan mennytkään näin vaan pyydettiin lisätietoja auton toimituksesta, rajaylityspaikasta, myyntikuittia ja omistajan vaihtoa kyseltiin. No soitin tullin tiedusteluun, että millaisia nämä lomakkeet ovat mitä vaaditaan. Siellä ihminen, liekö syönyt juuri pussillisen herneitä nenän kautta, sanoi että hän ei kyllä osaa auttaa, mutta uskoo että tämän kaiken voi tehdä heidän verkkopalvelussa. Ja jos en osaa siellä tehdä soittamalla Tullin verkkosivu helppariin kaikki käy kuin tanssi. No eipä löytynyt oikeita lomakkeita verkkopalvelusta päätin kokeilla valssia helpdeskin kanssa. Ilmeisesti lattialla ei ollut tarpeeksi perunajauhoa, kun tuntui olevan aika tahmeaa. Kuulemma olin itse tyhmä kun ajattelin saavani verkkovastaavalta apua auton tuonnissa ja pyysi ottamaan yhteyttä tulliin puhelimitse. Näin syntyi ikiliikkuja, no enpä tarttunut siihen vaan päätin pamauttaa Pasilan tulliin. Mukana auto ja prosyyrit.

No Pasilassa sitten vuoronumero ja odottamaan. Tunnelma on toiveikas, kun oma numero näkyy taulussa ja pääsen tiskille. Hirmuisen ystävällinen nainen kuitenkin lyttää toiveikkuuden heti alkuunsa ja pyytää jatkamaan matkaa kohti Vuosaarta. Vuosaari, tuttu elokuvista, kuulostaa heti synkältä ja arvelluttavalta. Taas vuoronumero ja jonottomaan. Luukulla elämäänsä kyllästynyt nainen pyytää täyttämään lomakkeen, joita on vastapäisessä seinässä. Lomake täyteen ja takaisin luukulle. Käsittely tyssäsi het alkuunsa tuotteen arvoon. Kuulemma jos minulla ei ole kuittia he etsivät verokkiauton ja tulli määräytyy sen mukaan. No tämä sopi minulle ihan hyvin, verokkiauton etsintään käytettiin reilu 15 minuuttia, jonka jälkeen minulta kysyttiin että missähän näitä myydään, kun mistään ei löydy vastaavaa. Sanoin että voi olla kyllä hankala homma, kun en itsekkään tiedä missä olisi vastaava myynnissä. Tullin virkamies, tässä tapauksessa nainen, päätyi siihen lopputulemaan että minun on pakko esittää kuitti.

Onneksi olin matkaamassa katsomaan lätkän MM-kisoja Minskiin joten kuitin saaminen ei ollut mikään ongelma. Kuitti kädessä taas Vuosaareen ja nyt alkoi lyyti kirjoittamaan. Todella ystävällinen naishenkilö hoiti tullauksen nopeasti ilman sen suurempia ihmettelyjä ja ongelmia. Lupasi moikkailla kun näkee Ladan Hämeenlinnassa.

Tullin hoidettua autosta tuli myös veropäätös, joka oli kuitenkin laskettu uuden vastaavan auton arvosta vähentäen tietystyi ikähyvitykset yms. Ja vihdoin kun kaikki oli kunnossa katsastuksen kautta kilvet autoon! Nyt on ILOinen olo!

Tänään taas mentiin harrastuksessa yksi askel eteenpäin, kun Turkuun saapui uusi perheenjäsen. Työpäivän jälkeen matka jatkui Helsingistä Turkuun lentäen, johon oli sovittu treffit. Auto oli kohtalaisen helppo löytää lentoaseman parkkipaikalta. Hymy levisi korviin asti, vihdoin se on siinä! Ladan etsintä alkoi viime vuoden elokuussa ja Lada ostettiin syyskuun lopussa. Lada huollettiin lähtökuntoon Valko-Venäjällä, jossa vaihdettiin paljon kaikkea kuluvaa osaa. Tarkoitus on saada Lada museokatsastettua, joten osien vaihdossa painotettiin alkuperäisyyttä. Tämän ikäiset Ladat alkavat olemaan harvinaisia jopa Valko-Venäjällä, joten osien saaminen oli todella hankalaa. Suuri kiitos Yurylle ja hän isälleen Ladan hankinnasta, huollosta ja kuljetuksesta!

Lentoasemalta kurvasimme Turun sataman tullikonttoriin, johon toimitettiin tulliselvitys. Vielä täytyy täyttää pari lappua verotusta varten, hankkia vakuutus ja katsastaa. Auto on tarkoitus vielä ylimaalata sekä mahdollisuuksien mukaan uusia kromattujen osien pintoja.

Sisällä auto on siistissä kunnossa. Tyylikkäät vinyylinahkaiset istuimet tuoksuvat lähes uuden auton tuoksulta. Myös niiden kunto on kohdallaan.

Tullauksen jälkeen kävin vielä kaffeella Pauken luona Littoisissa. Tarkoitus on lähteä Minskiin 12.5. katsomaan lätkänkisoja Pauken kanssa.

Tällaista tänään toverit! Projekti etenee ja auton 40-vuotisjuhlan kunniaksi se yritetään saada alkuperäiseen loistoonsa! Made in USSR! Ihmisen onni on oma Zhiguli!

Olkaapas hyvät:

https://skydrive.live.com/redir?resid=1C94FA65D05A25C6!647

Toimittaja joka on jutut kirjoittanut on myös nämä skannannut, suosittelen lämpimästä jotain ATK-kurssia, jossa opetellaan käyttämään tiedonkoneita.

http://sdrv.ms/14wB3Sn

Toiseksi, blogia luettiin viikon aikana yhteensä 1880 kertaa ja 644 eri kävijän toimesta. Kävijämäärän huippu oli keskiviikkona 31.7. 542 käyntiä. Kiitos siitä!

Kolmanneksi, mitä jäi päällimmäiseksi mieleen. Jukka totesi lähtiessä, että on sellainen tunne, että reissulta ei palata ehjänä kotiin. No itsellä oli vähän samansuuntaisia mietteitä reissua edeltävällä viikolla. Johtuivatko ne ennakkoasenteista venäläisiä kohtaan tai venäläistä liikennettä kohtaan. Youtube on pullollaan videoita kuinka autot syöksyvät rekkojen alle ja kuinka joku pistoolia heiluttaen vaatii päästämään kaistalle.

Venäjä matkailussa piilee myös omat haasteensa viisumien ja rajamuodollisuuksien kanssa. Euroopassa kun on niin helppoa mennä maasta toiseen, rahakin on nykyään sama Euroopassa. Itse kuitenkin ajattelen niin että maailma on avoin ja keskimäärin ihmiset muualla ovat samanlaisia kuin keskimäärin Suomessa. Lähtökohtaisesti asioita on vaikeaa suhteuttaa oikeisiin mittasuhteisiin, jos ei ole vertailukohtia erilaisista ihmisistä ja kulttuureista.

Venäjä näyttää olevan aika kahtia jakautunut maa. Tosin kävimme vain noin viidesosan ajamassa. Tiet Viipuriin, Pietariin ja Moskovaan ovat hyvässä kunnossa. Voidaan puhua jopa moottoriteistä. Toki siellä täällä oli parantamisen varaa, mutta pääpiirteittäin tiet olivat hyviä. Moskovasta sitten Togliattiin tiet muuttuivat selkeästi huonommaksi, havaittavissa oli kuitenkin suuria parannuksia myös tälle tieosuudelle. Istuimme varmaan 5-6 tuntia erilaisten tietyömaiden vuoksi tällä välillä paikallamme.

Kaupungeissakin oli nähtävissä suuria eroja. Suuri ja mahtava Moskova ei ollut muutakuin tylsä ja todella kallis kaupunki. Togliat kaupunkina ei lähtökohtaisesti ole mikään turistikaupunki, joten siellä näki sitä oikeaa Venäjää ja oikeita ihmisiä. Pietari oli taas täynnä turisteja ja kaupunki oli vilkas aamusta yömyöhään. Kaksi jälkimmäistä kaupunkia, Togliat ja Pietari, ovat suosittelemisen arvoisia!

Kuten edellisessä kirjoituksessa mainitsin tämän reissun olleen pala kakkua, niin sitä se myös oli verrattaen edelliseen reissuun. Uskon että kaikilla meillä piili takaraivossa, että mitäs jos moottori hajoaa tai perä vetää jumiin. Reissussa oli kuitenkin 3 matkailijaa, joista kukaan ei puhu sanaakaan Venäjää. Onneksi on hyviä ystäviä ja tuttuja, jotka pystyvät tulkkaamaan ongelmatilanteissa! Kiitos heille!

Nälkää riittää vielä seuraaviin maailmanvalloituksiin, joten lisää on luvassa!

Menipä tylsäksi, joten loppukevennyksenä vielä:

Miten määrittelet optimistin?
Henkilö, joka ajaa Ladalla ohituskaistaa.

ps. nyt ois Lada 2105 1500S -90 myynnissä! Tietoja saa kysymällä allekirjoittaneelta. Katsastus on voimassa vielä yli vuoden! Viimeksi huollettu merkkiliikkeessä!

pss. jos heräsi ajatuksia, että oispa joskus kiva lähteä tuollaiseen reissuun. Niin suosittelen sen tekemistä nyt eikä huomenna, sillä sitä tuskin tulee tehtyä huomennakaan!

psss. Jos joku tietää jonkun joka on myymässä 2102-mallista Ladaa, niin siinäkin tapauksessa kannattaa olla yhteydessä allekirjoittaneeseen.

Perjantai iltana lähdimme suihkun raikkaana tutustumaan Pietariin. Ajatuksena syödä hyvin ja nauttia kesäillasta. Päädyimme Japanilaiseen ravintolaan, joka myi kyllä kaikkea muutakin kuin Japanilaista. Ruokaa ja viiniä sekä kaunis ilta. Matkalaisten ilmeet ja jutut olivat paljon rennompia kuin 2000 kilometriä sitten Togliatissa. Suomi maistui jo suussa, vanhalle rajalle ei ollut kuin noin 80 kilometriä. Nykyiselle rajalle hieman enemmän. Kun saimme syötyä päätimme heittää pienen kävelylenkin katsellen tummuvaa Pietaria. Todella mahtava kaupunki, täällä oli sellaista menoa jota odottaa suurkaupungista. Jos jollekkin tarvitsee suositella Pietaria tai Moskovaa, niin ehdottomasti Pietari on mukavampi. Ainakin minun makuun. No nukkumatti heitti unihiekat siinä kävellessä ja päätimme siirtyä takaisin hotellille. Suuntana metroasema ja hotelli. Metroasemalle saavuttuamme huomasimme, että metro oli jo mennyt kiinni. Näin ollen jouduimme lähteä etsimään taksia. Kuinka ollakkaan metroaseman vieressä pönötti tumma Volvo joka auliisti veikin meidät hotellille. Hinta oli kyllä suolainen, 1000 ruplaa, mutta helppoudesta joutuu välillä vähän maksamaan.

Lauantai aamuna laitoimme herätyksen yhdeksäksi ja suuntasimme aamupalalle. Tässä hotellissa aamupala systeemi oli todella sekava eikä sieltä löytynytkään oikein mitään syötävää. Kauhea hälinä ja säntäily joka puolella. Aamupalan jälkeen huoneseen pohtimaan Pietarin valloitusta tai ainakin juonimaan sotasuunnitelmaa lauantaille. Matkaoppaasta valitsimme Emeritaasin ja erotiikka museon. Emeritaasi oli niin valtava ettemme sen ihmeemmin käyneet sisällä kurkkaamassa, mutta pihalta otimme muutaman kuvan. Kuvan ottamisen jälkeen suuntasimme Nevajoen varteen ihmettelemään kanavalaivaliikennettä. Ilmeisen kova virtaus joessa, kun laivat joutuivat ajamaan poikittain kulkusuuntaan nähden. Oli huvittavan näköistä. Nevajoelta kohti Verikirkkoa, joka oli kuin karkki maisemassa. Todella makean ja elävän värinen kirkko. Kirkon jälkeen kohti metroasemaa ja erotiikka museota. Siellä oli jos jonkinlaista peliä ja vehjettä. Kyllä ihminen on keksiliäs se täytyy sanoa. Sinällään museo ei nyt mitään suuria tunteita herättänyt, mutta tämä oli oletettavaa. Lippu museoon maksoi 500 ruplaa.

Museon jälkeen lähdimme käppäilemään kohti hotellia. Ajattelimme matkalla poiketa syömässä jotain lounasta. Keskusta oli pullollaan ruokapaikkoja, mutta laitakaupungilla ruokapaikkoja ei juuri ollutkaan. Löytyihän sieltä sentään yksi lounasravintola ennen hotellia. Ruoka Pietarissa oli melkein puolta halvempaa kuin Moskovassa. Lounas mahassa päätimme käydä ottamassa päivänököset. Tunti unta palloon ja taas olimme elämämme kunnossa tai niin kunnossa kuin voi olla yli 4000 kilometrin ajamisen jälkeen. Tämä oli kai se "pääpäivä" tai ainakin reissun viimeinen ilta. Metrolla taas kaupunkiin, päätimme ottaa pientä evästä terasilla sekä pari olusta. Kaupungilla riitti ihmisiä joka paikassa. Siinähän se ilta vierähti nopsaan puhuen kunkin lähitulevaisuudensuunnitelmista, reissusta ja siitä mitä seuraavaksi. Ei kahta ilman kolmatta... Murmansk tai Ural mitä näitä nyt on. Tarkoitus on nyt laittaa Lada entiseen loistoon ja myydä se hyvään rakastavaiseen kotiin. Josko sitten saisi hankittua vielä vanhemman harrasteauton. 2016 on sitten suuri vuosi Tsernobilyssä, joka on laitettu kalenteriin punaisella. Katsotaan mitä sitä ennen tapahtuu...

Tänä aamuna kaikki heräsimme järkyttävään musiikin pauheeseen naapurihuoneesta klo 5. Siellä oli ilmeisesti kotiuduttu baarista ja päätetty perustaa oma diskotekue, prkl, ryssä on ryssä vaikka voissa paistais. Tarkoitus oli herätä kuudelta, joten eipä sitä enää kannattanut silmiä ummistaa vaan päätimme sitä myötä lähteä jatkamaan matkaa. Aamupalaa ei ollut vielä saatavilla, joten nautimme kupposet kahvia aulabaarista ja matkaan. Pietari oli aika hiljainen liikenteen suhteen ja pääsimmekin varsin vauhdikkaasti pois keskustasta kohti Viipuria ja Vaalimaata. Vaalimaalla ei ollut vielä hirveä trafiikki ja taisimme selvitä rajasta alle tunnissa. Selkeästi rauhallisempi raja-asema kuin Nuijamaa tai sitten olimme osuvampaan aikaan liikkeellä.

Antin koukkasimme Kouvolaan, jossa auto oli säilytyksessä reissun ajan. Siinä lähes kyyneleet silmissä toivottelimme hyvät jatkot. Matkassa enää kaksi, kun jatkoimme matkaa kohti Hämeenlinnaa. Omat kamat autosta ja loput Venäjän bensat tankkiin. Näin Jukka pääsi vielä nauttimaan viimeisen 200 kilometriä Kankaanpäähän Ladassa, onnen Pekka vai Jukka, no any way. Kaikki hengissä, Lada ehjänä ja yhtä kokemusta rikkaampana. Kyllä meillä Suomessa vaan menee hyvin, sen huomasi jälleen kerran.

Oukkei, palataan Moskovaan ja edelliseen iltaan. Illalla emme jaksaneet enää lähteä mihinkään vaan päädyimme KFC:seehen. (Kentucky Fried Chicken). Ennen KFC:tä haimme palanpainikkeet läheisestä ostarista. Itselle mieluisaa puuhaa on katsella elämän menoa ja ihmisiä ja päädyimmekin hotellin viereiseen puistoon pussikaljoinemme ja KFC:n kanakorin kera. Toki lihavalle pojalle extra burgeri kylkeen. Siinä sitten seilori suihkulähteellä ruokailimme ja tutkailimme ympäristöä. Joku rakastava pari ja pari pulsua viihdyttivät iltaamme. Väsy kuitenkin alkoi painaa mieltä. Myös alitajuntaan hiipi ajatus aamu klo 6 heräämisestä.

"Kukkokiekuu" sanoi herätys kello klo 6. Näytti siltä että kaikkia olisi vielä nukuttanut. Kuitenkin nopeet aamusuihkut ja aamiaiselle. Päätimme siinä vielä koukata punaisen torin kautta. Onhan siellä joku käynyt lentokoneellakin, miksei nyt sitten Ladalla. Onneksi aamuruuhka ei ollut vielä pahin, joten pääsimme suht helposti pelipaikoille punaisen torin laitaan. Siitä nopeat kuvat ja matka jatkui. Jonkin ajan kuluttua takapenkiltä alkoi kuulumaan hirveää kiroilua Jukan toimesta. Jukka totesi että kuva oli mennyt pilalle. With Canon you can obviously with Nikon you can not... No tiedä häntä näitä häiriöitä nyt sattuu. Antti heitti jopa ilmoille mahdollisuuden itähäirinnän tehokkuudesta.

Punaiselta torilta takaisin tien päälle ja kohti Pietaria. Matkalla korjasimme jälleen pakoputkea. Muuta ihmeellistä ei matkalle sinänsä osunut. Mennessä päätimme että haemme uuden virtalukon pohjan Pietarin läheisestä autovaraosakaupasta. Ensin purimme virtalukon pohjan. Ei se oo niin helppoa, jos ei oo aiemmin purkanut. No putkipihdit olivat tarpeeseen, tosin viimeisellä kerralla pohjaa irroittaessa emme tarvinneet kuin pientä kuusiokoloavainta irroittaessamme virtalukonpohjaa kolmatta kertaa. Antti purki takaoven pahvit ja selvitti ikkunaa vaivanneen vian. No varaosan hakeminen oli yllättävän helppoa. Vanhaa osaa vilautettua myyjä löysi jo varaosan tilalle. Ostin vielä Ladaan uudet pölykapselit, joten nyt rokkaa!! Vanhoista pölykapseleista yksi on Ukrainassa mudassa, yksi Tallinnassa ja eräs Moskovan rampissa. Ja nyt viimeinen sitten Pietarin varaosaliikkeen roskiksessa.

Varaosamarketista ei ollut enää kuin noin 10 kilmetriä hotellille ja se meni suht joutusaan. Hotellin pihaan parkkiin, on se erikoista että länsimerkit valtaavat parkkipaikat itämerkkien tieltä. Ladamme oli ainut Neuvostoliitossa valmistettu ajoneuvo parkkirivissä. Antti lähti selvittämään varaustamme ja Jukan kanssa otimme autosta tavaramme. Päämekaanikko hävisi kuin pieru Saharaan, joten päätimme Jukan kanssa ottaa oluset hotellin aulassa. No 15 min ja kahden oluen jälkeen Antti soittikin ja hommat olivat kunnossa. Huone "paremmalla" näköalalla aamiaisineen ei kuulosta ollenkaan pahalta. Nyt suihkun raikkaana kohti uusia seikkailuja. Tämä tältä erää, vielä on matkaa finaaliin sekä huominen Pietarissa..

Hohhoijaa pari päivää Moskovassa pyörineenä kaipaa jo täältä pois. Eipä oo ihmeellinen pitäjä, jos on joskus käynyt jossain muussa suurkaupungissa kuten esimerkiksi Pariisissa, Roomassa tai Tukholmassa. Täältä puuttuu sellainen kaupungin henki. Osa syynä tähän tunteeseen on se ettei osaa sanaakaan Venäjää. Miksi ihmeessä numero 3 tarkoittaa z-kirjainta tai jotain muita typeryyksiä.

No aika on silti kulunut ihan mukavasti. Eilen avattiin Neuvostoliiton verhoa käymällä punaisella torilla. Leninin hauta ja Tetris-pelistä tuttu kirkkorakennus näyttäytyivät punaisen torin reunalla. Siitä perus poseeraukset ja hetkeksi terassille aistimaan tunnelmaa. Aika hiljaista oli, joitakin turisteja kuvaili torin ympäristön rakennuksia. Terassilla istuessamme Antti kaivoi taskustaan esiin iPadin ja selvitti mitä täällä kannattaa käydä katsomassa. Nähtävyyslistalta löytyi Kosmonautti museo, johon päätimme lähteä käymään. Ennen metroasemaa kävimme katsomassa Moskovassa virtaavan joen vartta. Siinä meni joitain jokilaivoja ja päätimmekin että seuraavana päivänä kokeilemme sellaista.

Metrolla kohti avaruusmuseota. Lippu museoon maksoi 200 ruplaa noin 5 euroa. Sieltä löytyi Laika-koiran avaruuskapseli sekä täytetty Laika, joka tuskin tosin oli aito. Tuloaulassa oli myös Sputnik-sateliitti. Museo oli täynnä historiaa sekä nykyvehkeitä. Harmittavasti suurin osa jutuista oli vain venäjäksi, joten eipä sieltä hirveästi saanut irti. Tunnin parin pyörimisen jälkeen olimme nähneet museon ja päätimme siirtyä syömään. Menimme lähellä hotellia sijaitsevan ostokeskuksen ravintolaan. Siellä taas peri venäläiseen tapaan tarjoilija tuli naama näkkärillä ja kuin sitruunan olisi niellyt. Ei voi uskoa, että jossain saa huonompaa palvelua kuin Suomessa. No muutenkin ruokailu oli aika heikko, kun tilaa pihvin mediumina ja saa sen täysin kypsän kuivana, niin ei se nyt ihan putkeen oo mennyt.

Ruokailun jälkeen kävimme vielä ostoskeskuksessa katsomassa löytyisikö Lada pienoismalleja. Sieltähän löytyi kaikille oma leikkiauto kirjahyllyyn. Edellisen päivän ajosta väsyneenä päätimme ottaa tunnin päiväunet ennen illanrientoja. Hotellissa pohdimme pitäisikö etsiä sauna/kylpylä vai mitä keksisimme. Päädyimme taas keilailuun, joka sijaitsi aivan keskustassa. Keilahalli oli erään keskustan metroaseman vieressä, joten se löytyi suht helposti. Keilailu päättyi Jukan 200 pisteen sarjaa, 2 kultaa Jukalle. Istuimme vielä hetken iltaa jälkipelejä puiden kunnes väsy alkoi tulemaan. Päätimme ajaa metrolla lähemmäksi hotellia ja kävellä pari pysäkinväliä ihmetellen suurkaupungin elämää. No sitähän ei oikeastaan täällä ollut. Autoja on paljon ja liikenne on välillä kaottista, mutta muuten vetää aika kuollutta. 

Liikennekaaoksesta sen verran, että kun istuimme päivällä hotellin aulassa nettiä selaamassa niin viereiseltä kadulla tullut Range Rover ajoi myöhäisillä punaisilla ja vastakkaiselta kadulta BMWn aavistaessa valojen vaihtumista vihreäksi ajoivat kunnon kolarin. Bemarista laukesivat kaikki turvatyynyt ja Rooveri, joka pomppari keskikaistalta jalkakäytävältä, kääntyi oikea takarengas auton alle. Molemmissa autoissa odottettiin vielä illallakin poliisia, ilmeisesti kolaripaikalta ei saa lähteä ennen miliisin tuloa.

Hotelli huoneeseen saavuttuamme telkkarissa oli viesti, että takakonttimme olisi auki. Jukka ja Antti kiiruhtivat rakkaan kulkupelimme luokse katsomaan onko työkalupakki ja vararengas vielä tallella. Siellähän ne olivat ja takaluukku oli kiinni. Nokkapelti vain oli avoinna, koska olimme jättäneet sen raolleen. Virtalukonpohja kun on viallinen, niin varmuudeksi täytyy ottaa aina akunkenkä irti ettei akku tyhjene.

Tänään otimmekin sitten rauhallisen herätyksen ja siirryimme suihkun kautta aamiaiselle. Aamulla oli tarkoitus lähteä katsomaan tekniikan museota. Sinne selvittyämme venäläinen vaksi totesi vaan, että restaurointi kesken ja näytti viittä sormea. Ihan ei selvinnyt aukeaako museo 5 viikon, kuukauden vai vuoden kuluttua. Todennäköisesti tarkoitti jälkimmäistä. Museon jälkeen päätimme lähteä kävelemään jokilaivoille. Matkalla jokilaivoille eteemme osui remontissa ollut kävelykatu, joka johti punaisen torin laidalla olevaan ostoskeskuks GUMiin. Kävelimme ostarin läpi ja kävimme kahville. Ostoskeskuksen jälkeen jatkoimme taas matkaa kohti jokilaivoja. Sellainen löytyikin hotelli Radisson Ukrainan edestä, kuitenkaan niistä ei ollut mikään lähdössä liikenteeseen. Istuimme hetken erään ravintolalaivan terassilla, kunnes päätimme lähteä syömään.

Ruokailupaikka valittiin jo edellisenä päivänä, kun illalla kävelimme keilailusta hotellille. Ihan siisti ja mukavan näköinen italialainen ravintola tarjoili maukkaat lounaat pöytään. Täällä tuntuu Visa-kortilla maksaminen todella hankalalta, sitä katsotaan jostain syystä aina koko ravintolan voimin. Ilmeisesti ei ole niin yleisesti käytössä täällä.

Tällä hetkellä takaisin hotelilla ja suunnitellaan huomista ajopäivää. Noin 700 km Pietariin eihän se ole kuin pikku nyppäsy edellisiin ajopäiviin nähden.

Eilen illalla lähdimme vielä metsästämään tuliaisia läheisille. No Jukka ja Antti löysivät etsimänsä. Pussit täynnä hotellille. Tuliaisia etsiessä näimme keskuksesssa keilahallin. Päätimme ottaa tunnin keilan parilla olusella. Jukka pelasi ekan sarjan 200 pisteeseen, minun ja Antin tyytyessä hieman yli sadan pisteen ylitykseen. Toinen sarja kääntyi minulle ja kolmas Antille, joten mitalitaulukossa kaikille tuli yksi kulta. Keilan jälkeen istuimme vielä hetken kunnes menimme hotelliin nukkumaan. Ajatus herätä aamulla klo 6 ja jatkaa kohti Moskovaa.

Kello herätti 5:45 ja nopean suihkun, pakkauksen ja avaimen luovutuksen jälkeen matkaan. Kyllä on Togliatin hotellissa ihmettelemistä, sillä luovutimme heille meidän signeeramamme Kankaanpää kirjan. Ennen lähtöä tien päälle, kävimme vielä katsomassa Volgaa. Olisi jopa ollut haluja uimaan, mutta kohdassa jossa pysähdyimme oli uiminen kielletty.

"Matkaan veli hopea", nopea tankkaus kaupungin laidalla ja kohti Moskovaa! Tämä maa ei tosiaan ole Amerikka, kysyimme bensiksen myyjältä paria Pepsi colaa, mutta hän ei jaksanut nousta niitä hakemaan vaan totesi tylysti njet njet kuin Eput aikoinaan. Aamukahvia yritimme seuraavasta kioskista, mutta siellä oli lähes pystyyn kuollut naama norsun vi#¤&¤#&"tulla oleva plikka, joka ei myöskään halunnut palvella. Tästä suivaantuneena starttasimme matkan kohti Moskovaa. Alku meni vauhdikkaasti, allekirjoittanut otti ensimmäisen ajovuoron noin 400 km. Tulomatkalla huomasimme tienvarsilla varrasgrillipaikkoja. Päätimme koittaa onneamme vartaiden kanssa. Oujee, mutta se oli hyvää. Antti hieman epäilevänä, että kuinkahan Suomalaisen bakteerikanta toivottaa tervetulleeksi Venäläisen naudan. Ei ainakaan vielä suurempia ongelmia. 

Matkalla huolta aiheutti akun lataus, volttimittari hiipui ja hiipui kunnes se oli jo punaisen ja valkoisen merkin rajalla noin 10 V. Yleismittarilla nopea tsekkaus ja homma näytti huonolta. Päätimme heittää kaikki huvilaitteet pois päältä. Rankkasateen vuoksi pyyhkijät täytyi jättää päälle. Pari sopivaa töyssyä ja jokusen kilometrin jälkeen mittari palasi vihreälle. Päämekaanikon ilmeestä näkyi ilon pilkahdus, selvisimme säikähdyksellä.

Meno muuten oli aika rauhaisaa, välillä runtattiin kuten Venäläiset ja välillä vain tyydyimme posottamaan rekkojen perässä. Puolenvälin jälkeen yritimme vielä saada toisia vartaita, mutta kielimuuri toikin pöytään kaksi annosta kyljyksiä. Liha oli tällä kertaa sikaa, nyt Anttikin oli hommassa mukana ja liha oli kyllä todella hyvää! No Moskovaa ennen Jukka hyppäsi puikkoihin. Ehdottelin varovasti takapenkiltä josko ajaisimme ydinkeskustan kautta hotelille. Ehtona tälle oli, että kunhan minä navigoin niin kaikki ok. Sieltä sitä sitten painettiin Kremlin ohi komeasti. Tuntui että Ladassakin oli jokunen sata kierrosta enemmän kuin tavallisesti. Henkimaailman juttuja...

Hotellilla ollaan. Ovimestarilla oli paljon asiaa radiopuhelimeensa kun kaarroimme Zhigulilla oven eteen. Myöskään vaatetus ei ehkä ollut hotellin ja Moskovan tasoista. Täällä onneksi puhutaan englantia ja saimme huoneen johon mahdumme kaikki samaan. Nyt aulabaarissa yhdellä palauttavalla jonka jälkeen nukkumaan. Totuus on täällä ulkona ei Facebookissa, näihin sanoihin ja näihin tunnelmiin Moskova nukahtaa. 

Onneksi hotellin respan tytöt olivat avuliaalla tuulella ja soittivat meille apua. Apu löytyikin lopulta yllättävän läheltä, sillä hotellia vastapäätä on Ladan liike, jossa on myös valtuutettu huoltopalvelu. Valtava kiitos tästä kaikesta onnistumisesta kuulu kyllä JayPenille, jonka puhelinpäivystys toimii niin suunnistuslenkillä kuin kotonakin! Kiitos. 

No kävimme liikkeessä kolmesti, ensimmäisellä kerralla Lada jäi huoltoon tutkittavaksi. Kysyimme joka kierroksella hintaa, mutta sitä ei kai Venäläiseen tapaan sanota vasta kuin hommat ovat selvät. No ensimmäisellä kerralla annettiin aika arvio huollosta 1,5 tuntia. 1,5 tunnin kaupassa kiertelyn jälkeen menimme kysymään olisiko valmista. No eipä oltu vielä tehty mitään. Siinä kohtaa puhelu koti Suomeen. Taas saatiin huoltomies automme kimppuun. Nyt annettiin aika arvio 1 tunti. Päätimme käydä hotelilla viemässä pizzat ja oluet kylmään. Kolmas kerta toden sanoo! Liike oli vielä 10 minuuttia auki ja huoltopäällikkö lähtenyt jo kotiin. No puhelu taas koti Suomeen. JayPen vilautti vähän hauista luurin läpi ja johan alkoi hommat luistamaan. Huoltopäällikkö hälyytettiin kotoa takaisin konttorille. Sitten 3 allekirjoitusta huoltotodistuksiin ja maksun aika. No hinta ei ollut kummoinen, 80 euroa, mutta eihän heille käynyt kortti maksuvälineenä. Antin kanssa laskettiin loput ruplat tiskiin ja juuri ja juuri saimme 3200 ruplaa kasaan. Kaikki olivat yhtä hymyä, niin matkalaiset kuin liikkeessä vielä ollut huoltopäällikkö, kassaneiti ja liikkeen vartija. Siinä vielä kättelyt ja matka jatkuu! Eipä varmastikkaan ole Ladaa huollettu ennen merkkiliikkeessä ainakaan näin lähellä synnyin kotiaan. Nyt päämekaanikolla on taas tuttu virne kasvoilla, Huomenna Moskova!

Respasta saimme kartan ja ohjeet joista selvisi, että Ladan tehdas on aika lähellä. Suunta selvillä kohti liikenne sekamelskaa. Liikenneympyrä joka on valo-ohjattu on selkeästi mukavampi kuin ympyrä joka ei ole. Päätimme ensimmäisenä tutustua museoon. Museo kaikkine mukavuuksineen maksoi 145 ruplaa eli ei kauheasti. No mitä siellä sitten oli. Lipulla Lada exibition center pääsi yhteen hangaariin n 200 neliömetriä, jossa oli Ladan malleista esimerkki autot. No vähän ehkä pettymys, mutta tätähän varten tänne tultiin. 40 tuntia ajoa ja 1 tunti kohteessa. Museo piti sisällään myös armeijakalustoa elikkäs tankkeja, lenskareita, helikoppereita. Olivat saaneet melkoisen sukellusveneenkin vedettyä jostain museon pihaan. Toisessa mueson aitauksessa oli venäläistä avaruushistoriaa sekä muutama veturi. Vähän kyllä hymyilytti katsoa Venäläisiä kuuautoja.

Museosta päätimme kävellä Ladan tehtaalle. Aulaan pääsi mukavasti ilman sen suurempia hässäköitä. Siellä sitten selvitimme, että haluamme kierroksen. Hetken vartiat pyörivät ympyrää hoo moilasena, kunnes saivat soittettua jollekkin joka puhui englantia. Yritin saada meitä sisään, mutta sinne ei kuulemma ole pääsyä, jos joku siellä töissä ei pyydä vieraaksi. Jos olisi vain pyyntö vieraaksi, kaikki onnistuisi. Yritin ympäripuhua vielä puhelimessa ollutta tyyppiä, mutta hänellä ei ollut riittävää mielenkiintoa auttaa meitä. Siellä aulassa oli valkoinen Lada, joka on kai ensimmäinen tuotantolinjalta valmistunut 2101. Harmittaahan se, että taas kävi näin.

Pettymystä sulatellen takaisin hotelille ja selvittämään edellistä ongelmaa, jarruja. Respasta ystävällinen täti soitti jollekkin, joka lupasi meitä auttaa. Paukautimme reteesti jonkun autoliikkeen pihaan, mutta siellä ei ollut mielenkiintoa lähteä repimään Ladaa palasiksi. Onneksi he kuitenkin auttoivat meidät Lada liikkeeseen, josta sitten saimmekin Ladalle huoltoa. Kiitos JayPen tulkkauksesta! Lada on tosin vielä liikkeessä, sen korjaantumista odotellessa...

Antti ja Jukka nukkuvat päiväunia...